lauantai 24. marraskuuta 2012

Pienestä pienelle

Onneksi on pieni, jolle tehdä pienistä paloista palapelejä ja aivan varmasti täysin yksilöllistä!

Tuolla Ottobren keikalla miehen veljen vaimo nappasi matkaansa 3€:n pussukan ompelimon jämäpaloja. Pussukka oli pettymys, sisällä olleet palat oli taiteltu juuri sievästi, että painovirheet ja kakkoslaatuisuus ei näkynyt. :( Surullista sinänsä, koska yleensä Ottobrella palvelu on hyvää ja reilua! Hintaahan pussilla ei juuri ollut, mutta paha mieli siitä jäi, vähän huijauksen maku. Käly sitten antoi minulle pussista palasen Lillestoffen kaupunki -kangasta "autoilupalkkaa".


 Palasesta sai etukappaleen ja toisen hihan E:n paitaan. Oikella puolella näkyy virhe, joka paidan helmaan jäi ja se sai peitokseen kankaasta kopioidun kukkasen. Kaikesta aivotyöstä huolimatta -tai siitä johtuen- kukkanen tuli kankaassa olevan peilikuvaksi...


Vähän tuo siksakki viipsottaa ja tunnustan lintsauksen silmissä (tussilla tehdyt) ja poskissa (valmiiksi pilkullista vaaleanpunaista kangasta). Nämä aplikaatiot vähän tökkii, kun en ikinä saa itseäni miellyttävää lopputulosta siisteyden suhteen ja toisekseen on kohtalaisen tylsää suristella niitä siksakkeja. Kiire ei oo, mutku joutuu pittää! Ja valamista tulla!

Toinen pikkupaita tai tunika tuli isojen tyttöjen kolmen eri vaatteen paloiseta. Bambikankaasta olisi saanut sekä etu- että takakappaleen, mutta laitoin etukappaleen hiukan huolimattomasti, koska kuvittelin, että kankaan leveys riittää ihan hyvin. No, ei riittänyt. Sitten harmitti, että jos kerran käytin tuon bambin palasen niin hutiloiden ja tuhlaillen, olisin voinut asetella kappaleen niin, että olisin saanut siihen nuo ihanat pikkubambit. Mutta ei. Tehdessä tämä harmitti, mutta lopputulos on miusta hirmuisen kiva! (Vallankin, kun pikkubambitkin pääsivät kuitenkin mukaan.)


Vaatteet on tehty samalla kaavalla (Rille, Ottobre 6/2008), bambitunikaan tein hiukan A-linjaa vapaalla kädellä ja huolittelin hihansuut sekä helman rullapäärmeellä.


 Lisäksi hihaan ei riittänyt mitään kangasta kokonaan, joten otin idean Tutan vauvan tunikasta ja tein hihaan todella pitkän resorin ja keräsin hihan leveyden framilonilla tuohon hihan keskelle.



2 kommenttia:

  1. Ooo! Noi hihat! Rullapäärme resoriin, tosi kiva idea! :)

    Ja minusta tuo applikaatio on oikein siististi ommeltu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos. Itellään sitä vaan on niin suurennuslasin alla kaikki, vaikka tietääkin, että eihän sitä kukaan nyt sillä tavalla päällä olevasta vaatteesta nuuski, ainakaan mahallaan olevalta vauvalta! :D

      Poista