tiistai 26. tammikuuta 2010

Hiiripipo

Joululoman aikaan telkkarista tuli Helinä-keiju elokuva ja siihenkös tyttäret ihastuivat. V keijuun ja A elokuvassa esiintyvään Juusto-nimiseen hiireen! =D A:n vanha pupupipo alkoi käydä pieneksi, joten arvata sopii, minkä pipon neiti tilasi...


Lankana on Sandnessin Alpakka. Tuo on neulottu kahdelta kerältä, toinen ohutta vaaleanharmaata, toinen paksumpaa tummaa harmaata. Mallina on villasukan kantapää. Sillä saa miun mielestä hyvin istuvan ja suojaavan pipon.

(Suuret) korvat on virkatut puoliympyrät, joiden sisään on neulahuovutettu vaaleanpunaista Hahtuvaista. Mahtaakohan edes korvien koko auttaa pipon sisällä vallitsevaan valikoivaan kuuloon...

Kukkaista farkkua

Joululomalta tarttui matkaan pala pikkukukallista, ohutta stretchfarkkua. Siitä syntyivät sitten vähän caprimittaiset farkut sekä lappuhame.


Housujen kaava on Ottobresta 4/2005. Niiden ompelussa kävi, kuten niin usein muutenkin, että kun rupesi oikaisemaan, joutui ojasta allikkoon.
Mie nimittäin meinasin, että jaksa tehdä oikeaa, kunnon vetoketjusepalusta, varsinkin, kun vetoketjua olisi luultavasti kuitenkin joutunut lyhentämään. Se kun on kaikkineen "niin työlästä"...
Sen sijaan valesepalus vaikutti kivalta idealta. Kaiken lisäksi mie olisin halunnut, että vyötäröllä on oikea, avattava nappi. Vaan kuinkas kävikään. Useiden yritelmien ja monen purkamisen jälkeen housuihin tuli kuitenkin kyllä se valesepalus, mutta ihan tavallinen kuminauha vyötärö. Olisi ehkä ollut nopeammin valmista, jos olisi vaan tehnyt kiltisti ohjeen mukaan...
Housuista tuli tosiaan myös vähän vajaamittaiset, mutta kesää kohtihan tässä ollaan menossa. Mallikin on sen verran väljä ja kangas ohutta, että varmasti on kivat kesähousutkin.



Lappumekko taas on Ottobresta 6/2008. Nauhojen pitäisi vetää helmakappaletta hiukan rypytykselle tuolta alalaidasta, vaan pesussa näytti kaikki rypyt hävinneen... Eli koko mallin "juju" ikään kuin katosi. Mutta eiköhän se pidetyksi tule! ;) Erityisen hauskaa miusta tässä on nuo "henkseliklipsit", vähän vaihtelua ainaisiin haalarisolkiin!

maanantai 11. tammikuuta 2010

Lämpimäisiä pakkasiin!

Vielä ennen joululomalle lähtöä kerkesi Titityyn puodista putkahtaa postiin kiekko mustaa Pelson vankilan hahtuvaa sekä kaksi kerää pehmoista extrafine merinoa. Työkaluksi laukkuun lähti nro 4:n bambusukkapuikot.

Päälimmäinen tarkoitus niistä oli saada nuoremmalle neidille villahousut yövaipan päälle. Ne on tehty omalla, useasta nettimallista sovelletulla ohjeella. Piristykseksi mie neulahuovutin niihin pupun peppuun. Tosin, niinkuin monta kertaa ennenkin, mie huomasin taas sen, ettei miun taiteellinen lahjakkuus ihan vastaa sitä mielikuvaa, mikä miulla siitä on ja näin pupustakin tuli hiukan mielipuolisen näköinen. Vaan se mahtaa sopia hyvin housujen pitäjälle! =D

Seuraava projekti oli pakkastumput. Pakkohan se on itsekin kokeilla, kun monesta suusta kuulee kehuttavan hahtuvatumppuja. Tosin missä lie lomalla tosiaan oli tekijän pää ja tumpuista ei tullutkaan päällimäiset isot, vaan pikemminkin alimmaiset sievät. No, uusi yritys! Sittenhän sitä vasta tarkenee, kun on kahdet kehutut hahtuvat päälekkäin! ;) Näihin oli tarkoitus huovuttaa vielä enemmän kukkasia, mutta toisen kukan loppumetreillä neula katkesi. Mie olin kyllä käskenyt miehen kotiutumaan töistä Tiimarin kautta, vaan sieltä olivat ihmiset vieneet kaikki huovutusneulat jo ennen joulua. Nyt täytyy siis odotella koko porukan (esikoinen on jo pari päivää kärttänyt), että voidaan taas "napostaa" niitä villajuttuja. =)

Lopuksi mie punnitsin ja puntaroin jäljellä olevia keriä ja totesin, että kyllähän niistä vielä yhdet pitkälahkeiset tulee, nekin yöksi, mutta mekkoyökkäreiden kanssa. Malliksi mie valitsin taas Ullaneuleen Villapöpät, jotka neulotaan vyötäröltä lähtien. Ja kyllä niistä tosiaan housut tuli. Varsinaiset nuukan naiset viritelmät. =D Peppuosan jälkeen oli kerittävä sekä hahtuva että merino uusille kerille, puoliksi. Että varmasti riittää saman verran molempiin lahkeisiin... Vaan silti jäi pituus vajaaksi. Onneksi hätä ei kuitenkaan ollut suuri, lankavaraston ja pienen idea-avun turvin sai nämä housut vielä pitsit lahkeisiinsa ja kukkia koristeeksi. Luulisi kelpaavan! Pitsineuleen tekeminen hahtuvalangalla oli kyllä, etten sanoisi jännittävää. Ei ehkä kovin hienostunutta, mutta riittävän söpöä kyllä!

lauantai 9. tammikuuta 2010

Tonttu pääsi perille

ajallaan ja nyt voi jouluompeluksetkin päästä "kaiken kansan" nähtäville. Kaikki kaavat on Ottobreista, vaan enhän mie enää muista, että mistä numeroista...

Kummitytölle oli paketissa velourhousut ja trikoopaita.


Vanhin serkkutytöistä sai niin ikään velourisen tunikan ja

fleecepuvun.



Pikkusiskonsa, keskimmäisen serkkutytön tunikan

...ja vaipat. ;)


Sekä pienimmän serkkutytön liivihame sekä legginsit.