keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Trikootunika

Kuten näkyy, tämä muori on käyttänyt viime päivät todellakin omiin puuhiinsa ja niinpä meillä kuuluukun kumman usein jotain seuraavan kaltaista: "Älkää tytöt vetäkö niitä vilttejä/pehmoleluja/vaatteita/tms. pitkin lattiaa, kun äiti ei ole imuroinut..." ;)

Mutta siis jämäpaloista Cécile trikootunika, Ottobresta 3/2009. Ja todellakin jämäpaloista, valkoinen resori laatikon uumenista, raidallinen trikoo jouluinen mummin palakaupan löytö ja kukkakangas A:n kevättakin vuorta.

Kukkakangas meni vielä niin tiukille, että etukappaleelle piti tehdä sauma ja tere. Olisi vaan saanut olla alempana, nyt tuo on sen verran jäykkä, että kumilankapoimutus ei oikein pääse esiin...

Mutta vihdoinkin myös tuo kaitalehuolittelu alkaa sujua!

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Sukka ja sen sääri

A:lle miulla on ollut projektina ylipolvenyösukat, kasvukipuja helpottamaan. Tyttö sai itse valita langan varastojen uumenissa olevista merinovillaisista vauvalangoista.

Näitä sukkia vaan vaivasti pitkään toisen sukan syndrooma. Tosin tällä kertaa siihen on ihan hyvä selityskin: koska lanka todellakin oli varastojen kätköistä, ei siinä ollut vyötettä jäljellä. Sen lisäksi, että jatkokerä oli ihan eri väristä, oli se myös paljon ohuempaa, minkä mie tietysti huomasin vasta neulottuani ensin molemmat sukat valmiiksi. Mutta kas vain, jälkimmäinen sukka, jossa oli yli puolet toisen kerän lankaa oli paljon pienempi! Siis monta senttiä lyhyempi ja aika paljon kapeampikin, samalla silmukkamäärällä ja samoilla puikoilla.

No, ei kun siis purkamaan ja alusta. Neuloin sitten toisen sukan puolta numeroa isommilla puikoilla, niin tuli ede kutakuinkin saman kokoiset, vaikkakin eri väriset. Vaan ei tuo ole pitoa haitannut!

Malli on kutakuinkin omasta päästä, neuloessa meinasi usko loppua, mutta onhan se sukka oltava säärtä myöten! =D


Takkia ja lakkia

Kun toiselle, niin toiselle! Eli V:n kevättakki tällä kertaa, enkä mie voinut olla tekemättä siihen sopivaa sievistelyhattua... Takkin kaava on uusimmasta Ottobresta, 1/2010 ja baskeri vanhemmasta, 6/2008.


Takki on vuoritettu kokonaan kauluksesta pilkistävällä raitakankaalla, baskerin kohdalla minuu laiskotti ja jätin lakin kokonaan vuorittamatta. Kevääseenhän tässä ollaan menossa! Hauska pikkujuttu on näin ompelijalle itselle, että baskerin pompula on täytetty takin ompelusta syntyneellä saumurisilpulla.

Kangas on edelleen sitä samaa palaa, josta jo aiemmin tein hameen ja laukun synttärilahjaksi V:n päiväkotikaverille. Ja sitä riittää edelleen, onneksi, koska voi vaan kuvitella, että mitä pikkusisko sanoi nähdessään isonsiskon uudet vaatteet... =D

Tässä vielä Neiti Kevätprinsessa!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kevättakki

Koska kevät päätti saapua näillekin korkeuksille, tarvitaan kauppareissuille jo hiukan toppatakkia kevyempää vaatetta.

Niinpä siis A:lle syntyi trikoolla vuoritettu fleecetakki Ottobren kaavalla numerosta 4/2006.


Alkuperäisessä mallissa ei ollut vuorta kuin hupussa, mutta tuon vilukissan tuntien mie päätin vuorittaa myös hihat ja mahan osuuden, leikkaussaumaan saakka.

Takin "juju" on hauskasti levenevän helman lisäksi huppu, jonka saa vetoketjulla myös kaulukseksi.






Vasemmalla vetoketju kiinni ja alla auki.













Muuten takki oli nopea ja sähäkkä ommella, mutta tuota hupun vetoketjua mie kyllä väsäsin yhden iltapäivän. Onnistuin nimittäin ompelemaan sen varmaan kaikilla mahdollisilla (ja ehkä mahdottomillakin) tavoilla väärin. Lopulta viimisen päälle purettuna ja käänneltynä se vihdoin istui oikein! Ihan ykkösluokkainen ei varsinkaan vuorin kulmauksesta tullut, mutta A ei ainakaan vielä ole protetoinut. ;)

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Valkoista velouria

Eurokankaasta löytyi palalaarista hiukan viallinen velourpala, eikä se vaan sitten enää jäänyt kauppaan... Sikäli ostos oli vähintäänkin kyseenalainen, että palan väri oli valkoinen!

Ja sitten joku peikko laittoi miut ompelemaan siitä tytöille housut! Valkoiset velourhousut! Onko omituisempaa kuultu? Tai ainakaan pölyisempää noin kymmenen minuutin pitämisen jälkeen... Housujen kaava on Ottobresta, 5/2006 hiukan muokattuna.



Jäljelle jääneistä kappaleista syntyi Muffin-tunika (Ottobre 1/2008) erinäköisten jämäpalojen ja tilkkujen avustuksella. Tällä kertaa mie jaksoin jopa ihan oikeasti väkertää aplikoinnitkin! =D Ja onhan se toisaalta hauskaa. ;) Tunika edestä

ja takaa


P.s. Jostain syystä kuvista tuli epätarkkoja, mutta flunssainen kuvaaja ei jaksa nyt ruveta säätämään...

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Käsilaukut ja hameet uppoavat aina naisiin

vai kuinka? ;)

Eli Veeran päiväkotikaverille 4-vuotissynttärilahjaksi hamonen ja siihen passaava veska.

Laukku on Ottobren nettisivujen kaavoista ja hame Ottobresta kanssa, 4/2007. Laukussa on tuosta ruskeasta Tilda-kankaasta myös vuori ja hame on molemmin puolin samanlainen, pienen matkaa ommelluilla vastalaskoksilla somistettu. Vaaleanpunainen kangas on ihanaa ohutta ja kevyttä vakosamettia, Eurokankaan palalaarilöytö. Sitä jäi vielä yllinkyllin, mahtaa jokunen palttoo tai mekko siitä vielä syntyä. ;)

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Housuja, housuja

Eli ensinnäkäsin villahousut, tällä kertaa ei tosin omalle. Mutta mielipuoliset ötökät housujen pepuissa jatkuvat! =D

Lankana on resoreissa mielettömän pehmeä Zitronin Nimbus ja housuosa on Pelson hahtuvaa, ruskeaa tällä kertaa. Malli on omasta hatusta muita yhdistellen. ;)



Sitten legginsit. Sattuipa kerrankin niin, että varastosta löytyi just eikä melkeen kangas! Tunika on Po.Pilta ja nyt se sai kaverikseen raitalegginsit. Lahjetta voi aika huolettomasti kääntää, koska kangas on niin saman näköistä molemmin puolin.



Ja back to 80's! =D Velourhousut jämäpalasta, kuten toisesta lahkeesta näkyy. Näille kävi vähän semmoinen hiiri kissalla räätälinä juttu.

Kangas ei riittänyt kahteen ehjään palaan, joten mie totesin, että tehdään sitten leikkaussauma tuohon toiseen lahkeeseen. Alunperin väli on muutaman sentin. Sitten joku untamo leikkasi lahjekappaleen viistouden väärinpäin ja hups, väli kasvoi aika lailla. Ensimmäinen viritelmä tuohon "vauhtiraidaksi" meni jostain syystä myös mönkään ja kappas; väli kasvoi taas. Onneksi alkuperäisestä kankaasta sai vielä tuollaisen kappaleen, mutta siihen piti sitten keksiä jotain, mikä saa sen näyttämään tarkoitukselliselta. Vastaus on (oranssit) tereet! Mutta onneksi Hello Kitty pelastaa kaiken, ainakin pitäjien mielestä! =D

Näihin mie laitoin ihan rehelliset resorit lahkeisiin, niin menevät pitempään.

Kaava molemmissa housuissa on alunperin jostain Ottobresta, mutta nykyään enemmänkin sellainen lisätään tuonne, otetaan täältä, jaaha, saumanvaroja olis aika levittää kaava.